Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Kuvataide ja sen tulevaisuus

Kuvataide ja sen tulevaisuus

Kuvataide ja sen tulevaisuus

Kuvataide on historiansa aikana muuttunut moneen kertaan ja uudenlaisia tapoja tehdä kuvataidetta tulee jatkuvasti. Tuskin olisi Albert Edelfelt arvannut, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Uudenlaiset tekniikat ja tyylisuunnat muuttavat käsitystä siitä, mitä taiteella tarkoitetaan. Viime aikoina monet kuvataiteilijat ovat kiinnostuneet myös videopeleistä, sillä niihin tarvitaan paljon grafiikkaa. Pelaamisesta on tullut arkipäivää suurelle osalle ihmisistä, joten taiteilijoille riittää tilausta.

Kuvataide on ottanut osansa myös pelien maailmassa. Videopeleissä on hyvin monenlaista grafiikkaa ja monet niistä on ottanut vaikutteita perinteisistä tyylisuunnista. Yleisin on tietysti niin sanottu photorealistinen grafiikka, jossa pyritään mallintamaan reaalimaailmaa siten kuin se meille ilmenee.

Kuvataide virtuaalisessa maailmassa

Virtuaalinen maailma on yksi puhutuimpia tulevaisuuden teknologioita. Antidote haluaa tuoda esille sitä, miten virtuaalinen teknologia tulee vaikuttamaan kuvataiteeseen. Nykyään on olemassa ohjelmia, joissa maalaukset on muutettu virtuaalisiksi maailmoiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä voi astua siihen maailmaan, jonka kuvataiteilija on teoksessaan luonut.

Kuvataide saa aivan uuden ilmeen, kun se muutetaan 3D maailmaksi. Nyt voit mennä istumaan samaan puistoon kuin jonkin vanhan maalauksen hahmot ja istua vaikkapa heidän viereensä. Tuskin monikaan kuvataitelija olisi uskonut, että heidän maalauksensa herätetään vielä kirjaimellisesti henkiin. VR-tekniikalla on mahdollista mennä museoon verkon kautta ja tarkastella teoksia eri kuvakulmista.

Minkälaisia muotoja kuvataide saa tulevaisuudessa?

Kuvataide tulee varmasti monilta osiltaan pysymään samanlaisena kuin ennenkin, mutta sen rinnalle tulee myös uudenlaisia kuvantaiteen muotoja. Nämä ovat todennäköisimmät kehityslinjat tulevaisuudessa:

  • Teoksia voi ihastella VR-lasien avulla
  • Kuvataiteesta tulee interaktiivista
  • Teoksia julkaistaan puhtaasti digitaalisina

Astu taiteilijan ateljeehen

Kaikki varmasti olisivat halunneet olla seuraamassa, kun Albert Edelfelt teki mestariteostaan ateljeessa. Tämä voi olla hyvinkin mahdollista, sillä VR-teknologian ansiosta voidaan mallintaa suhteellisen tarkkaan mennyttä maailmaa. Varsinkin silloin, jos tilanteista on olemassa kuvia tai videota. Koska kuvataiteen historia on pitkä, se saattaa saada aivan uuden elämän tulevaisuudessa.

Albert Edelfelt ja hänen elämänsä sekä teokset voidaan nähdä tulevaisuudessa aivan eri tavalla kuin ennen. Taide tulee saamaan uusia muotoja ja grafiikan tarve on suurempi kuin ehkä koskaan ennen. Teosten ei tarvitse enää olla seinällä roikkuvia tauluja, vaan ne voivat olla paljon muutakin. Teknologian avulla voidaan saada myös paljon uutta tietoa siitä, miten taiteilijat ovat työskennelleet.