Suomessa abstrakti taide sai jalansijaa 1940-luvun lopussa. Suomalainen abstrakti taide, kuten muuallakin, ilmaisi lähinnä jotakin täysin aineetonta. Siinä tuodaan esiin ajatusta, ideaa sekä tunnetta. Teokset rakentuvat tarkkaan rajattujen geometristen kuvioiden ympärille sekä sitä väkevöittivät myös täyteläiset värit. Ensimmäisiä tämän suuntauksen taiteilijoita oli Birger Carstedt. Hän työskenteli paljon ulkomailla kuten Ranskassa ja osallistuikin paljon kansainvälisiin näyttelyihin. Hän toi uuden suuntauksen Suomeen ja perusti ranskalaisen Edgar Pillet’n kanssa ryhmän nimeltä Grupe Espance.
Voimakkaiden värien suomalainen abstrakti taide
Groupe Espance -ryhmä halusi yhdistää sekä arkkitehtuurin sekä konkretistisen kuvataiteen. Heidän mielestään Suomi, joka eli jälleenrakennusvaihetta sotien jälkeen, tarvitsi julkisiin tiloihin monumentaalimaalauksia. Kauttuan tehtaan seinämaalaus on yksi vuonna 1947 valmistunut teos ja niitä maalattiin 1950-luvulla myös baareihin ja kauppoihin, mutta ne eivät ole säilyneet näihin päiviin asti. Tällöin valmistettiin myös lasi- ja kaakelimosaiikkiteoksia. Abstraktista monumentaalitaiteesta järjestettiin myös kilpailu, jonka voitti Sam Vanni. Vannin teosta voidaan pitää tämän taidesuuntauksen läpimurtona.
Värit ovat olleet aina tärkeimpiä tekijöitä abstraktissa taiteessa. Myös maalauksen liike oli tärkeää ja siksi 1950-luvulla alettiin käyttää hyvin voimakkaasti kiiltävää maalia. Yleensä maalauspohjana oli kovalevy. Suomessa graafinen taide yleistyi 1960-luvulla, jolloin silkkipaino eli serigrafia tuli tunnetuksi. Kuvataiteilijat ottivat käyttöön yhä enemmän konkretismia, vaikka se oli suuntauksena yleisölle hyvin vieras ja se tuli tunnetuksi vasta 1970-luvulla.
Abstrakti ekspressionismi
Luova tekemisprosessi alkoi nousta yhä tärkeämmäksi kuin itse kuva-aiheet, joten abstrakti ekspressionismi alkoi saada valtaa. Siinä yhdistyvät sekä värikenttämaalaus sekä ele- eli roiskemaalaus, jossa perustuu maalarin liikkeisiin. Suomessa tätä tyylisuuntaa alettiin kutsua nimellä informalismi. Usein näissä teoksissa huomio kiinnittyi teoksen pintaan, jossa saatettiin käyttää hiekkaa, asfalttia, sekä liimaa maaliainekseen sekoitettuna. Maalausten teho perustui enemmänkin materiaalien vertauskuvallisuuteen.